Johtoryhmät ja yhteistoiminta

Erityishuollon johtoryhmä vastaa moniammatillisena asiantuntijaryhmänä kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaisesta yksillöllisen erityishuollon antamisesta sekä tähän liittyvän yksilöllisen erityishuolto-ohjelman hyväksymisestä. Erityishuollon johtoryhmän muodostavat kuntayhtymässä johtaja Juha-Matti Kivistö (pj.) sekä vs. kuntoutuslääkäri Marita Väyrynen, johtava psykologi Kari Äijälä, vastuualueen esimies, Minna Halme sekä kuntoutuspäällikkö Eija Halonen.

Yleisjohdon johtoryhmä toimii yhteistyössä henkilöstön kanssa valtuuston ja hallituksen asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi. Johtoryhmä koostuu ky:n hallituksen toimikautensa alkua seuraavan vuoden alusta neljäksi vuodeksi kerrallaan määrätyistä vastuualueiden esimiehistä. V 2010 alkavan toimikauden kokoonpano on seuraava; va oh. Minna Halme, (asuminen ja hoito), kuntoutuspäällikkö Eija Halonen (tutkimus ja kuntoutus), rehtori Anita Uusitalo (opetus ja toiminta) sekä johtaja Juha-Matti Kivistö (pj. yleishallinto, tukipalvelut ja kehittämistoiminta).  Johtoryhmän kokouksiin osallistuvat myös säännöllisesti toimistopäällikkö Meeri Heikinmatti sekä yhteistyötoimikunnan nimeämät edustajat, v. 2010 ohjaaja Ulla Niskala (KTN ry) ja vs. oh. Paula Pispa (Tehy ry).

Yhteistyötoimikunnassa ovat v. 2010  henkilöstön edustajina Merja Mustonen-Juopperi (JHL ry), Paula Pispa (Tehy ry), Seija Kangas (Juko ry), Ulla Niskala (KTN ry) sekä työsuojeluvaltuutetut Anne Kreivi ja Rauni Väliranta. Työnantajan edustajina ovat hallituksen jäsen Leena Aspegrén, oh. vastuualueen esimies Minna Halme ja johtaja Juha-Matti Kivistö sekä työsuojelupäällikkö Sirkka Kallo.

Hankkeet

Rekrytointi

Olet tässä: Etusivu Hallinto Johtoryhmät ja yhteistoiminta