Toiminnan keskeisenä painopisteena lähipalvelujen tukeminen ja asumispalvelujen kehittäminen, osaltaan valtakunnallisen Kehas-ohjelman ja laaditun alueellisen selvityksen pohjalta. Ara-rahoitteinen valmentava ja kuntouttava asumisyksikkö valmistuu keväällä 2012.
2009 Kuntayhtymän hallinnoitavaksi myös PaKaste, laaja Kaste-ohjelman hanke Pohjois-Suomen (viisi sairaanhoitopiiriä, Kokkolasta Utsjoelle) monialaisen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisrakenteen luomiseksi (2009-2011). PoskeLapin koordinoimissa hankkeissa 2010-11 n. 30 työntekijää.
1997 "Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä". Laitoshoitoa vähennetään edelleen, palvelukeskuksen rooli yhä enemmän tutkimus- ja kuntoutuskeskukseksi. Kehittämistoiminta vahvistuu (myös lähialuetoimintaa/Murmansk), kuntayhtymän tehtäviin myös vaikeavammaisten peruskoulutoiminta ja lastensuojelun tasauksen hoitaminen. Sosiaalialan osaamiskeskuksen Lapin toimintayksikön hallinnointi kuntien päätöksellä kuntayhtymän tehtäväksi (2001).
1993 Kuntayhtymäuudistus "Lapin erityishuoltopiirin kuntayhtymäksi". Avohuollon järjestämisvastuu suoraan kunnille, laitoshoidon purkaminen vauhdittuu - taustalla myös talouden lama. Kuntayhtymän tehtäväalaan myös vammaispalvelut. Autismikuntoutusta, pienryhmätoimintaa ja jatko-opetusta kehitetään.
1978 Nimeksi "Lapin kehitysvammapiirin kuntainliitto", perustana uusi kehitysvammalaki 1977 (edelleen voimassa, lukuisin muutoksin ja poistoin), jonka tavoitteena avohuollon kehittäminen. Kuntayhtymä kuntien työ- ja toimintakeskusten ja myös asuntolatoiminnan käynnistäjänä.
1962 Kuntayhtymä perustetaan "Kolpeneen huoltokodin kuntainliiton" nimellä. 96-paikkainen laitos nykyään tyhjillään olevissa Kolpeneentien varrella, sillloisen Rovaharjun sairaalan ja nykyisen Kolpeneenlinnan viereisissä rakennuksissa. Taustalla vajaamielislaki 1958, jonka tavoitteena "n. 500-paikkainen keskuslaitos jokaiseen lääniin". Jäsenkunnat varaavat tarpeellisen määrän paikkoja, joihin peruspääoman jako edelleen perustuu.



