Kolpeneen palvelukeskus

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Kehittämistoiminta ja hankkeet

Tulosta

Haaste-hanke (2011-2014)

HAASTE-hanke luo tapoja tunnistaa tekijöitä, jotka aiheuttavat haastavaa käyttäytymistä. Haastavan käyttäytymisen taustalla vaikuttavien tekijöiden tunnistamisen jälkeen on mahdollista vaikuttaa ympäristöön niin, että se ennaltaehkäisee ja vähentää haastavaa käyttäytymistä. Nelivuotinen kehittämishanke toteutetaan Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella.

Hankkeessa ovat mukana Kolpeneen palvelukeskuksen lisäksi Autismisäätiö, Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö, Keskuspuiston ammattiopisto ja Kehitysvammatuki57 ry.

www.autismisaatio.fi/haastavakayttaytyminen

TUKEVA 2-hanke (2010-2012)

TUKEVA (Tukea Kehitystä Vastuuta) -hanke on Kaste-ohjelmaan kuuluva laaja pohjoissuomalainen lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisen hankekokonaisuus. TUKEVA-hankkeen 1. vaiheen toteutusaika oli 1.11.2008-31.10.2010. TUKEVA -hankkeelle on saatu jatkoa Kaste-ohjelmasta.

TUKEVA 2 jatkohankkeessa mm. juurrutetaan TUKEVA 1:n aikana pilotoituja uusia toimintamalleja sekä kehitetään hyvinvointiarviointijärjestelmää pilotoimalla uutta toimintamallia laajoihin terveystarkastuksiin. Jatkohankkeen alussa myös arvioidaan ensimmäisen hankevaiheen pilotoinnin ja kehittämistyön aikaansaamia pysyviä muutoksia pilotti-kunnissa ja kuntayhtymissä. Hankealue on myös laajentunut entisestään, kun mukaan on tullut Lapin osahanke, jossa paneudutaan mm. lapsiperheiden palveluiden saatavuuden edistämiseen.

Jatkohankkeen toteutusaika on 1.10.2010-31.10.2012

www.ouka.fi/seutu/tukeva

VammaisKaste - Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke (2010-2012)

VammaisKaste on Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman, Kasteen puitteissa käynnistynyt valtakunnallinen hanke vammaisten ihmisten palvelujen kehittämiseksi. Hankkeeseen osallistuvat Kolpeneen palvelukeskuksen lisäksi 7 muuta kuntayhtymää. Hanketta hallinnoi Eteva kuntayhtymä.

Hankkeen yleisenä tavoitteena on selkeyttää vammaispalvelujen rakennetta, turvata vammaispalvelut sekä vahvistaa alan osaamista. Jokainen hankkeeseen osallistuva kuntayhtymä täsmentää omat osahankkeensa mukaiset tavoitteet. Kolpeneen palvelukeskuksen osalta tavoitteet kytkeytyvät palvelurakenteiden kehittämiseen, osaamisen vahvistamiseen ja vammaisten henkilöiden osallisuuden lisäämiseen.

Palvelurakenteiden kehittämisessä keskeistä on vammaispalvelujen tuki- ja konsultaatiopalvelujen kehittäminen ennaltaehkäisevään toimintaan. Osaamisen vahvistaminen keskittyy erityisosaamisen nykytilaan ja tulevaisuuden huomioimiseen ammatillisten kehittämistarpeiden jäsentämisen kautta. Osallisuuden lisäämisen käytännön tavoitteena on yksilöllisen asumispalvelujen kehittäminen. Siihen liittyy asumispalvelujen tilanneselvityksen tekeminen ja kehittämistarpeita koskeva selvitys sekä kehittämissuunnitelma seuranta- ja arviointikäytäntöineen.

Kehitysvammaisten henkilöiden asuminen Lapissa 2010 (5,5 Mt)

Lue lisää:
www.eteva.fi/blogit/eteva-ajankohtaista/vammaispalveluja-kehitetaan-valtakunnallisella-suurhankkeella
www.youtube.com/watch?v=ar0ctlAYjVw

Hankkeessa tuotettua materiaalia:

Henkilökohtaisen avun koulutus 14.11.2011, Rovaniemi (0,5 Mt)

Kehitysvammaisten asumisen kokemuksia Lapissa 2011, ”Aika hyvä olla” (0,5 Mt)

Asumisen kehittämisen uudet tuulet ja palvelujen kehittämisen haasteet -seminaari 1.3.2011 Rovaniemi

Seminaarin ohjelma
ARA-Sampo Vallius - vammaisten asumisen seminaari - 1.3.2011 (3,99 Mt)
Elina Uusitalo - Valvira (0,1 Mt)
Susanna Hintsala - asumisen laatusuosituksista (3,68 Mt)
Tiina Piirila-Laiho - Avi (0,3 Mt)
VASPA-hankekuvaus - RRaty - KTAMK (0,4 Mt)

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE (2008-2011)

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman KASTE 2008-2011 päätavoitteina on lisätä kuntalaisten osallisuutta ja vähentää syrjäytymistä, lisätä väestön hyvinvointia ja terveyttä, ja kaventaa samalla terveyseroja. Lisäksi tavoitellaan palvelujen laadun, saatavuuden ja vaikuttavuuden parantumista ja alueellisten erojen vähentymistä. Tavoitteet on jaoteltu mitattaviksi osatavoitteiksi, jotka pyritään saavuttamaan paikallisesti toteutettavilla konkreettisilla toimenpiteillä.

www.ouka.fi/kaste

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut -kehittämisrakenne ja toimintamalli (2009-2011)

Otsikossa mainittu, KASTE-ohjelman puitteissa valtion rahoitusta saanut hanke muodostuu neljästä maakunnallisesta osahankkeesta (Lappi, Kainuu, Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa). Lapin osahankkeessa kehittämiskohteina ovat perusterveydenhuolto, terveyden edistäminen ja sosiaalipalvelut, pilottikuntina Kemi, Tornio, Ranua, Simo, Ylitornio ja Kolari (perusterveydenhuolto) sekä Kemijärvi, Rovaniemi, Kemi, Tornio, Kittilä, Enontekiö ja Inari (sosiaalipalvelut). Lapin hankkeen toteuttamisesta ja koko kehittämisrakennehankkeen koordinoinnista vastaa P-S sosiaalialan osaamiskeskuksen Lapin toimintayksikkö sekä hallinnoinnista Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä.

www.stm.fi/vireilla/kehittamisohjelmat_ja_hankkeet/kaste

UULA-hanke

UULA on kolmen organisaation vuosina 2008 - 2011 toteutettava yhteishanke; Lapin sairaanhoitopiiri (hallinnointi), Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat
1 504 000 euroa, josta EAKR -rahoituksen osuus 495 000 euroa ja valtion osuus 405 000 euroa.

www.lshp.fi/uula

Kuntayhtymän kehittämishankkeiden raportteja on saatavilla (osin rajoitetusti) Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , puh (016) 337 471.

Viimeksi päivitetty 30.12.2011 19:49