Päättyneet hankkeet

UULA-hanke

UULA oli kolmen organisaation vuosina 2008 - 2011 toteutettava yhteishanke; Lapin sairaanhoitopiiri (hallinnointi), Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat
1 504 000 euroa, josta EAKR -rahoituksen osuus 495 000 euroa ja valtion osuus 405 000 euroa.

www.lshp.fi/uula

Vammaispalvelujen kehittämisyksikkö - VASKI (2007-2009)

Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla toteutettiin ylimaakunnallisena yhteistyönä Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikön valmisteluhanke elokuun 2007 ja syyskuun 2009 välisenä aikana. Hankkeen vastuutahoina toimivat Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä, Pohjois-Pohjanmaan erityishuoltopiirin kuntayhtymä ja Kainuun maakunta -kuntayhtymä, jotka toteuttivat valmisteluhankkeen yhteistyössä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kanssa. Hanketta rahoittivat Lapin ja Oulun lääninhallitukset sekä kuntayhtymät. Toiminnan taustalla vaikuttivat valtakunnalliset vammaispolitiikan keskeiset periaatteet: vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen, vammaisten henkilöiden oikeus osallisuuteen sekä vammaisten henkilöiden oikeus tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin.

Hankkeen tavoitteina olivat
- vammais- ja kehitysvammatyön nykytilan ja kehittämistarpeiden selvittäminen
- eri toimijatahojen välisen yhteistyön edistäminen
- palvelujen tasapuolisen seudullisen saatavuuden edistäminen
- vammais- ja kehittämistyön erityisosaamisen vahvistaminen ja työn sisältöjen kehittäminen
- uusien toimintamallien kehittäminen ja pilotointi
- vammaistyöhön ja vammaisuuteen liittyvän tiedontuotannon ja tutkimuksen edistäminen
- vammaispalvelujen kehittämisyksikköesityksen valmisteleminen

Vaski-hankkeessa selvitettiin koko Pohjois-Suomen vammaispalvelujen nykytilaa ja kehittämistarpeita kuntakartoituksen sekä järjestöhaastattelujen avulla. Yhteistyötä koko Pohjois-Suomen osalta tehtiin vammaisfoorumien ja koulutusten järjestämisessä, valtakunnallisessa verkostoitumisessa sekä hankkeen tiedottamisessa yhteisten hankesivujen avulla.

Selvitysten pohjalta toteutettiin kehittämistoimintaa eri alueilla. Lapin alueella toteutettiin kolme kehittämispilottia. Ranualla keskityttiin palveluprosessin mallinnukseen, palvelusuunnitelmalomakkeen päivittämiseen ja dialogisten työmenetelmien käyttöönottoon. Sodankylässä kehitettiin asiakaslähtöistä palveluprosessia ja eri tahojen välistä yhteistyötä. Rovaniemellä kehittämispilotti toteutettiin Kolpeneen palvelukeskuksen ja Rovaniemen kaupungin kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluissa. Tulevaisuuden asumisen palvelumallit -kehittämispilotissa (TUPA) käynnistettiin kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisen asumisen kehittäminen sekä selvitettiin kehitysvammaisten nuorten asumistarpeita.

Hankkeessa tuotettua materiaalia:

Vaski-hankkeen arviointiraportti (2,08 Mt)
Vaski-hankkeen loppuraportti 2009 (0,4 Mt)
Selvitys vammaispalveluista Pohjois-Suomessa, Kuntakartoituksen yhteenveto 2009 (0,6 Mt)
Selvitys vammaispalveluista Pohjois-Suomessa, Vammaisjärjestöjen haastattelujen yhteenveto 2008 (1,54 Mt)
Sodankylän kehittämispilotin loppuraportti 2009 (0,2 Mt)
Ranuan kehittämispilotin loppuraportti 2009 (0,6 Mt)
Tulevaisuuden asumisen palvelumallit -kehittämispilotin loppuraportti 2009 (0,7 Mt)

Vaski-hanke kiittää yhteistyökumppaneita tehdystä kehittämistyöstä ja hyvästä yhteistyöstä!

Kolpeneen palvelukeskuksen muita hankkeita

PYRY - Täysivaltaisuus - ASKEL... (1989-2006) Vuodesta 1989 jatkunut hankkeiden ketju ja kokonaisuus, jonka keskeisinä teemoina pienryhmätoiminta, osallistuminen, täysivaltaisuus ja itsemäärääminen; "Saan itse sanoa!". Hankkeiden tuotoksina mm. painetut raportit PYRY 1-3 (Kolpeneen ky:n julkaisusarja A1,3 ja 5) sekä Leena Heikkilän väitöskirja "Kehitysvammahuollon pienyksiköiden kehittäminen ja kehitysvammaisten asukkaiden toiminnan muutos" (1995, mukana myös Pirkanmaan sosiaalipalvelujen ky). PYRY ja Täysivaltaisuushankkeet olivat myös keskeisenä pohjana Pajalan, Kolarin ja Kolpeneen yhteiselle EU-hankkeelle "ASKEL-Steget - kohti asiakkaan täysivaltaisuutta ja rajoja ylittävää yhteistyötä" (2003-2006).

Perhe ja asiantuntijuus (1993-1997) Hankkeen aiheina ja teemoina "Perheen ja asiantuntijoiden yhteistyö kunnassa" (julkaisuja A2/1995) sekä perheen ja ammattilaisten yhteistyö - "Yhteistyössä kohti jaettua asiantuntijuutta" (A4/1997).

KOTA-kommunikaatiokeskuksen kehittämishanke (2003-2007) Kaksivaiheisessa SVOL-hankkeessa kohteina olivat Kommunikaatiokeskuksen toimintamallin kokeilu Lapin läänissä (2003-2005) sekä Kommunikaatiokeskuksen toiminnan vakiinnuttaminen ja etätulkkaus Lapissa.

TILHI-erityislasten ja -nuorten tilapäishoidon kehittäminen ja mallintaminen (2006-2008) Sosiaalialan kehittämishankkeen puitteissa toteutettu SVOL-hanke, jossa mukana laaja-alainen yhteistyöverkosto; kunnat ja kuntayhtymä, palvelusäätiö ja omais/asiakasjärjestöt sekä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Lapin toimintayksikkö. Loppuraportti "Vapaata vanhemmille - vauhtia ja lystiä lapsille" - julkaisusarja A6/2008.

Loppuraportti (5,62 Mt)

Kuntayhtymän kehittämishankkeiden raportteja on saatavilla (osin rajoitetusti) Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , puh (016) 337 471.

Hankkeet

Rekrytointi

Olet tässä: Etusivu Hankkeet Päättyneet hankkeet